Kalevala 14+

🔖 Ote: ... maani, heitän heinikkopihani, heitän valkeat veteni, heitän hiekkarantaseni kylpeä kylän akoille, pasikoia paimenille. "Heitän suot sorehtijoille, maat heitän maleksijoille, lepiköt lepeäjille, kanervikot kaahlajille, aitavieret astujille, kujavarret kulkijoille, pihat pitkin juoksijoille, seinävieret seisojille, siltalauat siivojille, lattiat lakasijoille. Pellot heitän peuran juosta, salot ilveksen samota, ahot hanhien asua, lehot lintujen levätä. "Lähen tästä kuin lähenki toisen lähtijän keralla sykysyisen yön sylihin, kevä'isen kierän päälle, jottei jälki jäällä tunnu, jalan isku iljangolla, hangella hamosen toimi, helman hiepsintä lumella. "Sitte toiste tultuani, kotihini käytyäni eipä äiti ääntä kuulle, iso ei itkua tajunne, jos ma kulmilla kujerran, päälaella laulattelen: jo on nousnut nuori nurmi, kasvanut katajapehko iholle imettäjäni, kasvopäille kantajani. "Minun toiste tullessani näille pitkille pihoille muut ei tuntene minua kuin ne kaksi kappaletta: alimainen aian vitsa, perimäinen pellon seiväs, nuo on piennä pistämäni, neitona vitsastamani. "Emoni mahova lehmä, minun nuorna juottamani, vasikkana vaalimani, ammoa rikottelevi pitkillä piharikoilla, talvisilla tanterilla: tuo minua tuntenevi kotoiseksi tyttäreksi. "Isoni ikioronen, minun piennä syöttämäni, neitona apattamani, hirnua rikottelevi pitkillä piharikoilla, talvisilla tanterilla: tuntenevi tuo minua kotoiseksi tyttäreksi. "Veikkoni ikuinen koira, minun lasna syöt...